Toisen puolen ajatuksia
Se on parempi puolisko koittanut minua saada kirjoittamaan tänne
blogille jo vähän aikaa jotain. Kirjoittelen seuraavaksi sekalaisia ajatuksia
tästä viimeisestä puolesta vuodesta.
Olen nuoresta asti unelmoinut omasta perheestä. Tämä näkyi
useasti siinä, että vaikka kuinka vietti villiä opiskelijaelämää, niin tuntui
koko ajan että ei tämä ole mua varten. Vuosien myötä se unelma kirkastui ja
muuttui entistä selkeämmäksi. Nyt minulla on rakastava vaimo, joka odottaa
meidän lasta. Kaksi kuukautta ja sitten meillä on oma pieni perheemme. Mikään
raha ja maine ei mene tämän saavutuksen edelle.
En olisi uskonut, että olisin suhtautunut näin rauhallisesti
tämän kokoluokan asiaan. Olen yleensä niin rankasti pessimistinen. Jostain
syystä se ei ole päässyt valloilleen tässä raskauden aikana. Olin ihan varma
että tulisin olemaan kauhuissani siitä, kun en voi tietää mitä tulevaisuus pitää
sisällään. Totuus on kuitenkin se, että minä odotan innolla sitä mitä vauva tuo
tullessaan. Vaikka se pitäisi sisällä vaippojen vaihtoa, itkua ja muuta
ihanuutta. Tiedän kuitenkin, että kaikki se työ on sen arvoista ja haluan olla
kokemassa kaikki nämä hetket parhaani mukaan. Haluan olla isä, joka on mukana
lapsen elämässä syntymästä lähtien. Ehkä jonain päivänä pääsen taluttamaan
tyttöämme alttarille (toki riippuen onko kirkkohäät enää silloin mikään juttu).
Kyllä toki on välillä mietityttänyt sitä, että miten sitä
osaa pitää kuria ja luoda rajoja jälkikasvulle. On vaikea kuvitella itseä
kurinpitäjänä, kun eihän ole kuin hetki siitä, kun kapinoin kaikkia vastaan ja
tein aina toisin mitä käskettiin. Taitaa olla sellainen homma, että näitä
asioita ei kannata liian tarkasti miettiä, sillä ei voi koskaan tietää mitä se
elämä tuo eteen. Tärkeintä on, että ollaan vaimon kanssa johdonmukaisia
päätöksissämme.
Tämä raskausaika on ollut vähän turhauttavaa, kun me ollaan
molemmat todella surkeita odottamaan. Tuntuu välillä, että aika ei kulje
ollenkaan eteenpäin. Varsinkin tuo viime syksy oli aika peestä. Etenkin siinä
alussa oli kaikki ne keskenmenoriskit jne. Sanotaanko että mulle asia
konkretisoitui siinä ekassa ultrassa ja etenkin sitten kun ekan kerran tunsin
vauvan potkut mahan läpi. Tämä kevät on mennyt hieman nopeammin, kun on ollut
melkein joka viikko jotain raskauteen liittyvää toimintaa. Nyt ollaankin viimeisellä
10 viikon pätkällä, joiden aikana varmasti tekeminen ei tule loppumaan kesken.
Olen antanut paremmalle puoliskolle selkeästi ohjat tämän
projektin kanssa. Mulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista taiteellista
silmää millekään vaatteille tai muille esineille. Tässä on kyllä huomannut,
että uusista vauvatavaroista pyydetään aivan sikamaisia hintoja. Tuli ihan
hääkama mieleen, paitsi nyt on hinnat vielä potenssiin kymmenen. Helppo myydä
ihmisille, kun voidaan syyllistä, että etkö halua lapsesi parasta. Onneksi
netti on täynnä erilaisia palstoja, missä nämä tavarat vaihtavat omistajaa
suhteellisen sopivilla hinnoilla. Näiden tavaroiden kanssa on välillä tullut
vähän riitaa, kun minä olen niin hullun pihi, että en haluaisi mitään
ylimääräistä. Mutta pakko sanoa, että en valita vastaan, kun tarpeeksi söpö
body tulee vastaan. Vielä pitäisi jostain hankkia meidän vauvalle Pittsburgh
Penguins ja Green Bay Packers tavaroita. Harmi kun ne pitää aina jenkeistä asti
hommata hirveiden postikulujen kanssa.
Pakko on myös nostaa hattua ihanalle rakkaalle vaimolleni.
Olen pakahtua ylpeydestä, kun hän jaksaa päivästä/yöstä toiseen matkannut
töihin, vaikka lääkäri yritti jo tammikuussa ehdottaa esimerkiksi yövuorojen
lopettamista. Tässä suhteessa on hauska, kun vaimo on luonteeltaan vastakohta
minulle. Hän ei turhia valita kipuja ja jomotuksia. On tullut harjoiteltua
kasvojen lukua tässä viimeisen puolen vuoden aikana, että osaa aina nähdä kivun
luonteen, jos vain mahdollista. Ja yritettävä pitää turpansa kiinni (mikä on
minulle huomattavan vaikeaa). Toivonkin suuresti, että tyttömme ei perisi
minulta muuta kuin puheliaan luonteeni. Muut piirteet voi ottaa paremmalta
puoliskolta.
Raskausajasta on myös se jäänyt mieleen, että kyllä meillä
Suomessa ainakin yksi asia toimii esimerkillisesti, nimittäin tämä
neuvolajärjestelmä. Me olemme saaneet aivan ensiluokkaista palvelua viime
syksystä lähtien. Kaikki on hoidettu ja välillä sitä miettii, että onko tämä
kaikki edes tarpeellista. Mutta aina mieluummin liikaa tarkastuksia, kuin liian
vähän. Neuvolan hoitajat ovat myös jaksaneet vastata minun kysymyksiin, vaikka
niissä ei välillä mitään järkeä olisikaan. Tämä on hyvä mainita ihmisille, jotka
aina valittavat sitä, kuinka päin helvettiä asiat Suomessa ovat.
Tätä blogia on päivitetty yleensä vaimon yövuorojen aikana.
Tämä minun tekstini onkin sitten hyvä lopetus vaimon yövuoroille, jotka
päättyvät tähän yöhön.
Vaikka kuinka omat ja maailman asiat olisivat huonosti, saan
hymyn aina kasvoilleni (ja onnenkyyneleen linssiin), kun ajattelen kaikkia
niitä mahtavia hetkiä, mitä tämä pieni paketti tulee tuomaan meidän elämäämme. Tässä
on sitten kaksi kuukautta vielä aikaa kasvaa aikuiseksi.
M