"Onni"

"Onni"
Onni asuu täällä

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Isän näkökulmaa...

Toisen puolen ajatuksia

Se on parempi puolisko koittanut minua saada kirjoittamaan tänne blogille jo vähän aikaa jotain. Kirjoittelen seuraavaksi sekalaisia ajatuksia tästä viimeisestä puolesta vuodesta.
Olen nuoresta asti unelmoinut omasta perheestä. Tämä näkyi useasti siinä, että vaikka kuinka vietti villiä opiskelijaelämää, niin tuntui koko ajan että ei tämä ole mua varten. Vuosien myötä se unelma kirkastui ja muuttui entistä selkeämmäksi. Nyt minulla on rakastava vaimo, joka odottaa meidän lasta. Kaksi kuukautta ja sitten meillä on oma pieni perheemme. Mikään raha ja maine ei mene tämän saavutuksen edelle.

En olisi uskonut, että olisin suhtautunut näin rauhallisesti tämän kokoluokan asiaan. Olen yleensä niin rankasti pessimistinen. Jostain syystä se ei ole päässyt valloilleen tässä raskauden aikana. Olin ihan varma että tulisin olemaan kauhuissani siitä, kun en voi tietää mitä tulevaisuus pitää sisällään. Totuus on kuitenkin se, että minä odotan innolla sitä mitä vauva tuo tullessaan. Vaikka se pitäisi sisällä vaippojen vaihtoa, itkua ja muuta ihanuutta. Tiedän kuitenkin, että kaikki se työ on sen arvoista ja haluan olla kokemassa kaikki nämä hetket parhaani mukaan. Haluan olla isä, joka on mukana lapsen elämässä syntymästä lähtien. Ehkä jonain päivänä pääsen taluttamaan tyttöämme alttarille (toki riippuen onko kirkkohäät enää silloin mikään juttu).

Kyllä toki on välillä mietityttänyt sitä, että miten sitä osaa pitää kuria ja luoda rajoja jälkikasvulle. On vaikea kuvitella itseä kurinpitäjänä, kun eihän ole kuin hetki siitä, kun kapinoin kaikkia vastaan ja tein aina toisin mitä käskettiin. Taitaa olla sellainen homma, että näitä asioita ei kannata liian tarkasti miettiä, sillä ei voi koskaan tietää mitä se elämä tuo eteen. Tärkeintä on, että ollaan vaimon kanssa johdonmukaisia päätöksissämme.

Tämä raskausaika on ollut vähän turhauttavaa, kun me ollaan molemmat todella surkeita odottamaan. Tuntuu välillä, että aika ei kulje ollenkaan eteenpäin. Varsinkin tuo viime syksy oli aika peestä. Etenkin siinä alussa oli kaikki ne keskenmenoriskit jne. Sanotaanko että mulle asia konkretisoitui siinä ekassa ultrassa ja etenkin sitten kun ekan kerran tunsin vauvan potkut mahan läpi. Tämä kevät on mennyt hieman nopeammin, kun on ollut melkein joka viikko jotain raskauteen liittyvää toimintaa. Nyt ollaankin viimeisellä 10 viikon pätkällä, joiden aikana varmasti tekeminen ei tule loppumaan kesken.

Olen antanut paremmalle puoliskolle selkeästi ohjat tämän projektin kanssa. Mulla ei yksinkertaisesti ole minkäänlaista taiteellista silmää millekään vaatteille tai muille esineille. Tässä on kyllä huomannut, että uusista vauvatavaroista pyydetään aivan sikamaisia hintoja. Tuli ihan hääkama mieleen, paitsi nyt on hinnat vielä potenssiin kymmenen. Helppo myydä ihmisille, kun voidaan syyllistä, että etkö halua lapsesi parasta. Onneksi netti on täynnä erilaisia palstoja, missä nämä tavarat vaihtavat omistajaa suhteellisen sopivilla hinnoilla. Näiden tavaroiden kanssa on välillä tullut vähän riitaa, kun minä olen niin hullun pihi, että en haluaisi mitään ylimääräistä. Mutta pakko sanoa, että en valita vastaan, kun tarpeeksi söpö body tulee vastaan. Vielä pitäisi jostain hankkia meidän vauvalle Pittsburgh Penguins ja Green Bay Packers tavaroita. Harmi kun ne pitää aina jenkeistä asti hommata hirveiden postikulujen kanssa.

Pakko on myös nostaa hattua ihanalle rakkaalle vaimolleni. Olen pakahtua ylpeydestä, kun hän jaksaa päivästä/yöstä toiseen matkannut töihin, vaikka lääkäri yritti jo tammikuussa ehdottaa esimerkiksi yövuorojen lopettamista. Tässä suhteessa on hauska, kun vaimo on luonteeltaan vastakohta minulle. Hän ei turhia valita kipuja ja jomotuksia. On tullut harjoiteltua kasvojen lukua tässä viimeisen puolen vuoden aikana, että osaa aina nähdä kivun luonteen, jos vain mahdollista. Ja yritettävä pitää turpansa kiinni (mikä on minulle huomattavan vaikeaa). Toivonkin suuresti, että tyttömme ei perisi minulta muuta kuin puheliaan luonteeni. Muut piirteet voi ottaa paremmalta puoliskolta.  

Raskausajasta on myös se jäänyt mieleen, että kyllä meillä Suomessa ainakin yksi asia toimii esimerkillisesti, nimittäin tämä neuvolajärjestelmä. Me olemme saaneet aivan ensiluokkaista palvelua viime syksystä lähtien. Kaikki on hoidettu ja välillä sitä miettii, että onko tämä kaikki edes tarpeellista. Mutta aina mieluummin liikaa tarkastuksia, kuin liian vähän. Neuvolan hoitajat ovat myös jaksaneet vastata minun kysymyksiin, vaikka niissä ei välillä mitään järkeä olisikaan. Tämä on hyvä mainita ihmisille, jotka aina valittavat sitä, kuinka päin helvettiä asiat Suomessa ovat.
Tätä blogia on päivitetty yleensä vaimon yövuorojen aikana. Tämä minun tekstini onkin sitten hyvä lopetus vaimon yövuoroille, jotka päättyvät tähän yöhön.

Vaikka kuinka omat ja maailman asiat olisivat huonosti, saan hymyn aina kasvoilleni (ja onnenkyyneleen linssiin), kun ajattelen kaikkia niitä mahtavia hetkiä, mitä tämä pieni paketti tulee tuomaan meidän elämäämme. Tässä on sitten kaksi kuukautta vielä aikaa kasvaa aikuiseksi.

M

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti osaatte antaa sellaisen kristillisen kasvatuksen, että lapsenne haluaa aikanaan astella alttarille. :)

    VastaaPoista