"Onni"

"Onni"
Onni asuu täällä

maanantai 19. tammikuuta 2015

Perheen voimavarat

Viimeksi käsiteltiin neuvolassa Kelajuttujen lisäksi myös nykyisen/tulevan perheen voimavaroja. Me saatiin ekalla kerralla täytettäväksi lappu jossa kartoitetaan kuormittavia tekijoitä.

Suurimmaksi osaksi se koostui väittämistä johon vastattiin numeroilla 1-4 sen mukaan kuinka yhteneväinen mielipide oli väittämän kanssa.

Lopuksi piti omin sanoin kertoa voimavaroista ja kuormittavista asioista.

Omia mietteitä

Voimavarat

* MIES
* parisuhde
* perhe/suku
* ystävät
* uudet mammakaverit
* oma aika/harrastus
* musiikki

Kuormat

* työttömyyden uhka
* taloudellinen tilanne
* epävarma tulevaisuus (työperäinen muutto?)

Tällä viikolla tuli täyteen neljä vuotta ekoista treffeistä. Koska myös hääpäivä meni vähän vähemmällä paatoksella, niin juhlistettiin nyt viikonloppuna käymällä syömässä ja vettämällä yö hotellissa. Valitsin hotelliksi historiallisen Lasaretin sen miljöön vuoksi. Harmi ettei sen omaperisyyttä oltu otettu paremmin huomioon vaan oli ihan tavallista Scandic/Arina tasoa. Ihan hyvä siis mutta odotukset olivat hieman korkeammalla. Oli hyvää tuoremehua ja oluessakaan ei kuulemma valittamista vaikka hanassa ei ollutkaan mitään :D


 
Kuvassa näkymä hotellin ikkunasta. Takana loistaa Tietoman kupoli. 

Onko nyt tarpeeks monta kertaa sanottu VOIMAVARAT???


3 kommenttia:

  1. Meillä on yleensä ollut sama lomake myös 1,5 v. neuvolassa. Nyt ei saatu sitä etukäteen täytettäväksi. Jospa se löytyisi netistä, mikäli sitä vielä täytellään.

    VastaaPoista
  2. Lukemassa blogiasi :) Täällä myös toinen plussakokoinen odottaja. Meille tulee vauva heinäkuussa.
    Me myös saatiin ekassa neuvolassa voimavarakysely kotiin ja vietiin se tokaan neuvolaan.

    VastaaPoista
  3. Oli tuo kyllä ihan hyvä ni tuli vähän juteltua sellasistaki asioista mitä muuten ei välttämättä ajattelis puhua,

    VastaaPoista